Tarina ja historia

Muuntautumiskykyinen komeljanttari

Linnateatteri on vuodesta 2003 toiminut turkulainen komediaan, musiikkiin ja maistuvaan ruokaan keskittyvä teatteri, jossa ei turhia jäpitetä.

Linnateatterin aatteena on järjestää monitasoisia viihdekokemuksia, joissa ruokitaan sekä sielua että ruumista. Sekä aikuisille että lapsille suunnattujen näytelmien lisäksi Linnateatterissa järjestetään esimerkiksi konsertteja ja stand up -esityksiä.

Linnateatteri sijaitsee aivan Turun sydämessä Humalistonkadulla.

Muiden pian parikymppisten tapaan Linnateatteri luovii maailmassa ihmetellen elämää välillä historian ja välillä nykyhetken tapahtumien ja ilmiöiden kautta.

Välillä se kapinoi repimällä farkkunsa ja seuraavassa hetkessä kuitenkin käpertyy syliin – pohjimmiltaan siis hyväntahtoinen, aito, persoonallinen ja rakastettava nuori teatteri.

Kokeileva ja avarakatseinen teatteri

Linnateatteri perustettiin Linnankadulle, vanhaan kivipainoon.

Teatterin kantavana voimana on ollut pyrkimys katsoa asioita poikkialaisesti, ja olla avoin ja kehittyvä toimija kulttuurin kentällä. Linnateatteri onkin tullut tunnetuksi monista yhteistyöprojekteista muiden teattereiden, tuotantoyhtiöiden ja yritysten kanssa.

Vuosien mittaan Linnateatterin kesäesityksille on aplodeerattu Turussa Aboa Vetus & Ars Nova -museossa ja vuosina 2005–2013 Naantalin Emma-teatterissa. Vuosina 2016-2018 kesäteatterin parissa naurettiin Linnankadun sisäpihalla.

Kesästä 2019 alkaen Linnateatterin kesäteatteri rantautuu jälleen meren äärelle ja viihdyttää yleisöä Ruissalon Telakalla.

muutto uusiin tiloihin

Syksyllä 2017 Linnateatteri laajensi toimintaansa Lounais-Suomen Maalaistentalon tiloihin ja vanhaan Dominoon – aivan Turun ydinkeskustaan. 

Linnateatterilaiset tuntevat ylpeyttä kotikaupungistaan ja sen kansainvälisestikin merkittävästä historiasta, joka on vahvasti läsnä uusissa tiloissa.

Keväällä 2019 Linnateatteri luopui Linnankadun tiloista ja esitystoiminta siirtyi kokonaan Humalistonkadulle, uusittuun Teatteriravintolaan

Historian havinaa

Linnateatterin kulttuuriteko ja kunnianosoitus Alvar Aallolle.

Teatteri paloi ja nyt se on palannut!

Astuessasi sisään Linnateatteriin sukellat samalla historiamatkalle 100 vuoden takaiseen Turkuun.

Historiaa huokuvissa tiloissa yhdistyvät konkreettisesti 1920-luvulla rakennettu, Alvar Aallon suunnittelema Lounais-Suomen Maalaistentalo ja Humalistonkadulla menneestä muistuttaa monia vuosia elokuvateatterinakin toiminut sali.

Maalaistentalon neoklassinen muotokieli käytävineen ja marmoriportaikkoineen toistaa tunnetun suunnittelijansa käsialaa. Aalto perheineen asui itsekin rakennuksessa teatterin valmistuttua.

Luksuselämää kaupungissa

Maalaistentalo oli Lounais-Suomen maanviljelijöiden yhden luukun palvelutalo, jossa toimi muun muassa hotelli, pankki, apteekki ja lääkärin vastaanotto.

Rakennus oli hulppea ja kaupungissa vierailevat maalaiset maistelivat loisteliasta elämää kristallikruunujen ja valtavien maalausten keskellä. Juuri päättynyt kansalaissota näkyy niin ikään rakennuksen arkkitehtuurissa – lukuisat pienet käytävät, tunnelit ja varauloskäynnit kielivät vallinneesta turvattomuuden tunteesta.​​​​​​​

Tuli tuhosi näyttämön 50-luvulla

Vuonna 1954 Turun Kaupunginteatterin käytössä ollut näyttämö paloi ja teatteri joutui muuttamaan pois tiloista. Nykyinen Linnateatterin auditorio on jäänne vanhan teatterisalin nousevasta katsomosta.

(Psst. Voit järjestää oman tapahtumasi auditoriossa.)

Sittemmin tiloissa on ollut monenlaista toimintaa. Rakennustaiteellisesti ja kulttuurihistoriallisesti arvokas rakennus on suojeltu, ja sen peruskorjaus valmistui vuonna 2005.

Linnateatteri on yhdistänyt Maalaistentalon tilat ja entisen Domino-salin luoden Turun sydämeen kodin rennolle teatteriviihteelle ja toimivat tilat myös kokouskäyttöön. ​​​​​​​

Nyt rakennuksen ovista kuljetaan taas alkuperäisen tarkoituksen mukaisesti teatteriin!

#meillesaanauraa

ENCORE CABARET

Linnateatteri tuo Turkuun aivan uudenlaisen show’n. Encore Cabaret on kokonaisuus, joka ei jätä ketään kylmäksi. Shown’n aikana voit syödä herkullisen kolmen ruokalajin illallisen juomineen, jolloin kaikki aistit saavat taatusti riittävästi ravintoa.

ENSI-ILTA 24.10.2025

HYVÄ TIETÄÄ

SAAPUMINEN, ESTEETTÖMYYS, MAKSUTAVAT

Varmista sujuva teatterivierailu ja nappaa talteen tärpit meille saapumiseen!