Sami Hedberg: He’s Back -stand up show

Koomikko Sami Hedberg palaa keikkatauolta lavoille uudella materiaalillaan!

Sami Hedberg päättää keikkataukonsa marraskuussa ja lähtee He’s Back -nimeä kantavalle kiertueelle. Esiintymispaikkoina toimivat tällä kertaa tuhansien henkien salien sijaan pienemmät klubit ja teatterit. Hedberg on kirjoittanut taukonsa aikana runsaasti uutta materiaalia. Syksyn kiertueella yleisöllä on mahdollisuus päästä kuulemaan ensi kertaa näitä tulevia klassikoita.

”Odotan innolla, että pääsen taas esiintymään. Aivot on saatu hyvään tilaan tauon aikana ja on ollut aikaa miettiä uusia juttuja ja uusia kulmia. Fiilistelen edelleen paljon pienempiä saleja, joissa on intiimimpi tunnelma, joten on erittäin hienoa päästä pitkästä aikaa kiertämään myös niitä”, Hedberg intoilee tulevaa kiertuetta.

LAVALLA: Sami Hedberg

Illan aikatauluista johtuen
Illan myöhempään kello 21 esitykseen,
avaamme ulko-ovet kello 21.

ENCORE CABARET

Linnateatteri tuo Turkuun aivan uudenlaisen show’n. Encore Cabaret on kokonaisuus, joka ei jätä ketään kylmäksi. Shown’n aikana voit syödä herkullisen kolmen ruokalajin illallisen juomineen, jolloin kaikki aistit saavat taatusti riittävästi ravintoa.

ENSI-ILTA 24.10.2025

HYVÄ TIETÄÄ

SAAPUMINEN, ESTEETTÖMYYS, MAKSUTAVAT

Varmista sujuva teatterivierailu ja nappaa talteen tärpit meille saapumiseen!