MTV3 Huomenta – SUomi

Kaksi näyttelijää, kymmenen roolia ja hengästyttävä määrä vaatevaihtoja

Linnateatterin Avioliitto on ikuista -farssissa Linda Wiklund ja Antti Tuomas Heikkinen tekevät kahdestaan kymmenen roolia. MTV:n Huomenta Suomessa näyttelijät kertoivat, mitä yleisö ei näe: kulissien takana käydään melkoinen kilpajuoksu aikaa vastaan.

Linnateatterin syksyn uutuus Avioliitto on ikuista sai ensi-iltansa perjantaina 11. syyskuuta.
Heti seuraavana aamuna näyttelijät Linda Wiklund ja Antti Tuomas Heikkinen istuivat Huomenta Suomen haastattelussa – takanaan tiukka harjoitus- ja ensi-iltaviikko.

Väsymys tuntui, mutta onnistuneen ensi-illan tunnelma kantoi.
Oli aika rankka viikko, niin sanotusti. Mä vielä otin tommosen pikku flunssan maanantaina kaiken päälle. Nyt ehkä äänestä kuulee, että viimeisiä vedellään. Mutta hyvin meni ensi-ilta kyllä kaikin puolin, Wiklund kertoi.– Meni, meni tosi hyvin, Heikkinen vahvisti.

Yli 50 vaatevaihtoa – ja joskus vain seitsemän sekuntia aikaa

Avioliitto on ikuista on kahdelle näyttelijälle kirjoitettu farssi, jossa Wiklund ja Heikkinen esittävät yhteensä kymmentä eri roolia. Hahmosta toiseen siirrytään välillä sellaisella vauhdilla, ettei kulisseissa juuri ehditä hengähtää.
Kyllä siinä on reippaasti yli 50 vaatevaihtoa. Ja vauhti on päätä huimaava. Se on kyllä yksi iso hattutemppu koko näytelmä, Wiklund kuvailee.

Näytelmän teksti on rakennettu nopeita vaihtoja varten. Kun toinen näyttelijä katoaa vaihtamaan hahmoa, toinen jatkaa kohtausta lavalla. Linnateatterin toteutuksessa myös äänisuunnittelulla on tärkeä tehtävä.

Wiklund kertoo kohtauksesta, jossa hänen hahmonsa poistuu kylpyhuoneeseen, mutta keskustelu Heikkisen hahmon kanssa jatkuu. Samaan aikaan kulissien takana tehdään jo seuraavaa vaatevaihtoa.– Ja sitten mä ilmestyn seitsemässä sekunnissa ulko-ovesta eri hahmona sisään.

Äänisuunnittelija Jan Lambergin työ mahdollistaa osaltaan sen, että näyttämön tapahtumat voivat jatkua samalla, kun kulisseissa rakennetaan jo seuraavaa hahmoa.

Miten kahdesta näyttelijästä tehdään kymmenen eri ihmistä?

Vaatteet ja peruukit eivät yksin riitä. Jokaisen hahmon pitäisi olla yleisölle tunnistettava heti, kun tämä ilmestyy näyttämölle.Heikkinen kertoo rakentaneensa roolejaan erityisesti fysiikan ja äänen kautta.
Omalla kohdalla hahmojen fysiikkaa on pitänyt miettiä, mutta aika paljon myös hahmojen ääntä ja sitä, miten ne puhuvat. Että ne olisivat tarpeeksi erilaisia toisistaan.Yksi hahmo puhuu käheästi, toinen hyvin matalalta. Myös ryhti, liikkuminen, eleet ja puheen rytmi muuttuvat.

Wiklund puolestaan kertoo olevansa näyttämöllä hyvin fyysinen näyttelijä. Hahmo voi alkaa löytyä jo siitä, miltä korkokengissä tuntuu seistä tai miten erilaiset vaatteet muuttavat kehon asentoa. Myös hiuksilla voidaan tehdä paljon.Näyttelijät laittavatkin esityksessä itsensä likoon kokonaisvaltaisesti – sekä kehollisesti että äänellisesti.

Kun näyttelijääkin alkaa naurattaa

Farssissa yleisön kuuluu nauraa. Näyttelijälle tilanne on hieman hankalampi. Heikkinen myöntää, että erityisesti yksi Wiklundin hahmoista ja tämän viettelykohtaus koettelee pokkaa.
Mä en oo vielä pystynyt kertaakaan katsomaan sitä niin, että mä en repeäisi. Wiklundin mukaan roolihahmo itse ei kuitenkaan näe viettelytaidoissaan mitään ongelmaa.
Kyllähän omasta mielestään on, Wiklund naurahtaa.

Myös näyttelijöiden keskinäinen luottamus nousee tärkeäksi osaksi esitystä.
– Mä olen kiitollisessa asemassa, että saan näytellä näin taitavan henkilön kanssa, Wiklund sanoo Heikkisestä. Toisaalta juuri tuttu näyttelijäpari voi tehdä pokan pitämisestä entistä vaikeampaa.

Mokakin voi muuttua farssin parhaaksi hetkeksi

Kun näyttämöllä on kaksi näyttelijää, lukuisia hahmoja ja kymmeniä vaihtoja, pieniltä yllätyksiltä ei voida välttyä.– Niitä mokia tulee joka ilta. Siinä on niin järjetön kiire. Pelkästään siitä tulee aika ilmasta huumoria, Wiklund kertoo. Jos seuraavan hahmon pitäisi jo astua ovesta eikä näyttelijä olekaan vielä valmis, lavalle jäävän on ratkaistava tilanne. Esityksessä on myös hetkiä, jolloin näyttelijät käyvät dialogia olematta yhtä aikaa lavalla. Toinen vaihtaa kulisseissa vaatteita ja toinen jatkaa kohtausta näyttämöllä. Silloin yhteistyö perustuu lähes kokonaan kuuloon.
– Ei näe yhtään, mitä toinen tekee, mutta on pakko reagoida repliikillä siihen, mitä lavalla tapahtuu, Heikkinen kuvailee.
Joskus jo toisen äänestä kuulee, että tämä on repeämäisillään nauruun – vaikka näyttelijöillä ei ole edes näköyhteyttä toisiinsa.

Harjoituskauden jälkeen alkaa nautintovaihe

Näyttelijöiden mukaan tällainen esitys tuskin menee koskaan täysin samalla tavalla illasta toiseen. Se vaatii jatkuvaa keskittymistä, vaikka kymmenet vaihdot olisi harjoiteltu tarkasti.

Wiklundilla onkin ennen esitystä oma pieni rituaalinsa.
Mä sellaisen pienen rukouksen teen joka ilta ennen sinne menoa. Että voi kumpa, kumpa kaikki sujuis.

Farssissa onnistuminen voi todella olla kiinni sekunneista: ehtiikö toinen vaihtaa vaatteensa ja koputtaa oveen juuri silloin, kun hänen pitäisi astua sisään. Ensi-illan myötä pitkä harjoitusprosessi on kuitenkin takana ja esitys saa alkaa elää yleisön kanssa.

Heikkinen kuvailee muutosta osuvasti:
Treenikausi on se lapiointivaihe. Ja nyt kun päästään tähän näytöskauteen, niin nyt alkaa se nautintovaihe.

Yleisölle Avioliitto on ikuista on vauhdikas farssi parisuhteesta ja avioliitosta. Näyttelijöille se on samalla melkoinen taidonnäyte. Kaksi näyttelijää. Kymmenen roolia. Reippaasti yli 50 vaatevaihtoa. Ja välillä vain seitsemän sekuntia aikaa muuttua kokonaan toiseksi ihmiseksi.

Tervetuloa katsomaan, pysytkö mukana siinä, kuka ovesta seuraavaksi astuu.

Avioliitto on ikuista – Linnateatterissa syksyllä 2026.

Syyskauden hauskin farssi turussa

Avioliitto on ikuista -farssi pitää katsojan otteessaan!

TOUR DE FARCE – OVISTA SISÄÄN, OVISTA ULOS JA ROOLISTA TOISEEN

Näytelmän yhteydessä käytetty tour de farce kuvaa nimenomaan farssin kierroksia. Ovet käyvät, ihmisiä tulee ja menee, tilanteet kääntyvät päälaelleen ja kaksi näyttelijää vaihtaa jatkuvasti hahmosta toiseen.
Lavalla nähdään Linda Wiklund ja Antti Tuomas Heikkinen, jotka esittävät kahdestaan yhteensä kymmentä eri roolia.

Ohjaaja Mika Nuojuan mukaan juuri kahden näyttelijän varaan rakentuva kokonaisuus tekee esityksestä poikkeuksellisen vaativan.
– Linda Wiklund ja Antti Tuomas Heikkinen tekevät työtään valtavalla intohimolla ja ovat antaneet tälle esitykselle kaikkensa. He tuovat näyttämölle vahvan ammattitaitonsa lisäksi sen ripauksen hulluutta, joka tällaisessa farssissa tarvitaan ja joka ihastuttaa ja valloittaa yleisön. Tässä ei ole kyse vain teknisestä suorittamisesta, Nuojua kertoo.

Roolinvaihdokset eivät olekaan vain farssin tekninen temppu. Jokaisen hahmon takana on ihminen, oma tarina ja oma kohtalo. Kahden näyttelijän käsissä näyttämölle syntyy kokonainen henkilögalleria.

JOKAISEN FARSSIN POHJALLA ON JOTAKIN TRAAGISTA

Avioliitto on ikuista on vauhdikas farssi, mutta kaiken naurun ja näyttämöllisen hulluttelun pohjalla kulkee jotakin hyvin inhimillistä.
– Jokaisen farssin pohjalla on jotakin traagista. Siitä lähdetään liikkeelle, ja juuri siitä syntyy myös komedia. Tässä näytelmässä nähdään monta ihmiskohtaloa. Vaikka roolit vaihtuvat nopeasti ja tilanteet ovat hulvattomia, jokaisen hahmon takana on ihminen ja oma elämäntarinansa, Nuojua sanoo.

Kymmenen roolin kautta katsoja pääsee kurkistamaan hyvin erilaisten ihmisten elämään. Kulissien takaa löytyy kipeitä kohtia, kummallisuuksia, pettymyksiä – ja asioita, joiden naurettavuuden ehkä tunnistaa vasta, kun niitä katsoo vähän kauempaa.
– Jokaisessa avioliitossa on jotakin, mikä ei näy ulospäin. Kun kulissien taakse kurkistetaan, sieltä löytyy kipeitä kohtia, kummallisuuksia ja paljon naurettavaa. Tässä päästään katsomaan ihmisiä vähän pintaa syvemmältä, vaikka ympärillä pyörii täysiverinen farssi, Nuojua kuvailee.


KATSOJAN KANNATTAA PYSYÄ KYYDISSÄ

Avioliitto on ikuista on tehty katsojalle, joka haluaa nauttia vauhdikkaasta ja taitavasti tehdystä teatterista – ja samalla uppoutua tarinaan.

Tähän näytelmään saa uppoutua ja sitä kannattaa seurata tarkasti. Koko ajan tapahtuu: ihmiset, tilanteet ja roolit vaihtuvat ja tarina tekee uusia kierroksia. Katsojan tehtäväksi jää hypätä kyytiin ja nauttia menosta, Nuojua sanoo.
Kaiken farssin, kierrosten ja hulluttelun keskellä tarinalla on myös sydän.
Sen verran voi luvata, että tässä farssissa on onnellinen loppu. Mutta sitä, miten sinne päästään, ei tietenkään kerrota etukäteen, Nuojua naurahtaa.

Avioliitto on ikuista saa ensi-iltansa Linnateatterissa perjantaina 11.9.2026.


Lisätiedot

Taiteellinen johtaja
Jussi Vahvaselkä
jussi.vahvaselka@linnateatteri.fi

Haastattelupyynnöt ja medialiput:
Marjo Tamminen
Linnateatteri
marjo.tamminen@linnateatteri.fi

Viihde on ammattimme

Onko nauru aliarvostettu?

Helposti voisi ajatella, että viihde ja hauskuus ovat vain jotain elämän ekstraa. Ne ovat miellyttäviä, mutta eivät elämän kannalta välttämättömiä. Emme tule juurikaan ajatelleeksi, että silloin kun ihminen nauraa yhdessä toisten kanssa, tapahtuu jotakin olennaista. Nauru keventää arkea, mutta se voi myös avata yhteyden toisiin ihmisiin tavalla, jota on vaikea saavuttaa pelkän puheen avulla.

Siksi kysyn, onko nauru kulttuuripolitiikassa ja hyvinvointipuheessa aliarvostettu voimavara? 

Hyvin harvoin, jos koskaan, julkisessa keskustelussa sanotaan, että myös hauskuus on yhteiskunnallisesti merkityksellistä. Naurun vaikutusten tutkimus antaa tälle ajatukselle kuitenkin kiinnostavaa tukea. Tutkimuksissa naurun on havaittu liittyvän stressin vähenemiseen, palautumisen tukemiseen ja myönteisempään mielialaan Tutkimukset näyttävät tukevan sitä, minkä moni kokee omassa arjessaan. Kun ihminen nauraa, jokin hänessä hellittää.

Kiinnostavaa on myös, että nauru ei ole vain yksilöllinen kokemus. Se on sosiaalinen tapahtuma. Se syntyy usein yhdessä, tarttuu ihmisestä toiseen ja rakentaa hetkessä yhteyksiä ihmisten välille. Jos nauru voi kohentaa mielialaa, lievittää ahdistusta, vahvistaa kivunsietoa sekä lisätä yhteenkuuluvuutta, miksi emme puhu siitä rohkeammin osana arjen hyvinvointia?

Meillä Linnateatterissa ajatus naurusta osana ihmisen hyvinvointia saa käytännön muodon. Illan voi aloittaa yhteisellä ruokailulla, jatkaa väliaikatarjoilulla ja huipentaa sen hulvattomaan esitykseen. Työyhteisölle teatterikäynti voi olla erinomainen tapa vahvistaa yhteishenkeä, ystäväporukalle syy nähdä kasvokkain ja perheelle yhteinen iloinen muisto, johon palataan myöhemmin. Näin kulttuurikokemus ei jää irralliseksi tapahtumaksi, vaan muuttuu myös vaivattomaksi ja luontevaksi tavaksi olla yhdessä.

Ehkä meidän pitäisi siis suhtautua nauruun vakavammin. Ei siksi, että siitä pitäisi tehdä jollain tavalla tavoitteellista, vaan siksi, että yhteinen ilo on liian arvokas asia ohitettavaksi kepeänä lisänä. 

Kulttuurin vaikuttavuus voi siis joskus alkaa hyvin yksinkertaisesta hetkestä — siitä, että salillinen ihmisiä nauraa yhdessä.

Siksi kannattaa tulla Linnateatteriin: ostaa liput, ottaa mukaan ystävä, työyhteisö tai perhe ja antaa yhteiselle naurulle se arvo, jonka se ansaitsee.


Linnateatteri yhdistys ry
Toimitusjohtaja
Markko Heinonen

linnateatteri tuo kaksi uutta musikaalia suomeen!

Kaksi uutta Broadway -tuotantoa Suomeen

Linnateatterin syksy 2026 tarjoaa kolme keskenään täysin erilaista teatterielämystä: parisuhdefarssin Avioliitto on ikuista, Broadwaylla menestyneen Gutenberg! Musikaali! -musikaalikomedian sekä klassikkohahmon uudelleen tulkitsevan Dracula – karmiva komedia -esityksen. Linnateatteri tarjoaa katsojilleen kahden musikaalin Pohjoismaiden ensi-illan syyskaudella.


– Syksyn ohjelmistossa näkyy hyvin se, mitä Linnateatteri haluaa olla: tarjota yleisölle laadukasta komediaa, yllätyksiä ja hyvin erilaisia teatterielämyksiä. On hienoa tuoda Suomen teatterikentälle ja Turkuun kaksi uutta pohjoismaista ensi-iltaa, kuten Gutenberg!-Musikaali! ja Dracula – karmiva komedia. Teemme Draculan kaltaisesta klassikosta rohkeasti oman näköisemme, sanoo Linnateatterin taiteellinen johtaja Jussi Vahvaselkä.

AVIOLIITTO ON IKUISTA
– KAKSI NÄYTTELIJÄÄ, LINDA WIKLUND JA ANTTI TUOMAS HEIKKINEN = KYMMENEN ROOLIA

Syyskauden käynnistää Avioliitto on ikuista, Mika Nuojuan ohjaama vauhdikas parisuhdefarssi. Menestynyt self help -kirjailija (Antti Tuomas Heikkinen) vakuuttaa yleisölleen avioliiton olevan ikuista – samaan aikaan oma liitto vaimon (Linda Wiklund) kanssa alkaa natista liitoksissaan. Yhteinen kirjailijakiertue muuttuu nopeasti näyttämöksi, jolla parisuhteen kulissit alkavat toden teolla ryskyä. Ammattilaiset lavalla ja tuloksena syksyn hauskin farssi: parisuhdekomediaa, salamannopeita roolinvaihtoja ja kiihtyvää tunnelmaa oikean ovifarssin tapaan. Ensi-ilta pe 11.9.2026

GUTENBERG! MUSIKAALI!
– ENSIMMÄISTÄ KERTAA POHJOISMAISSA

Syksyn erityistapaus on Gutenberg! Musikaali!, Broadwaylla nähty musikaalikomedia, joka saa Linnateatterissa ensimmäisen pohjoismaisen tuotantonsa. Tarvitaan vain kaksi näyttelijää, noin 30 hattua ja piano. Kaksi kunnianhimoista musikaalintekijää esittelee yleisölle itse kirjoittamansa historiallisen suurmusikaalin Johannes Gutenbergistä – ja esittää samalla kaikki sen roolit.
Lavalle astuvat Vuoden näyttelijänä 2025 palkittu Juha Pulli ja Turun Kaupunginteatterin suurissa musikaalirooleissa nähty Joel Mäkinen. Esityksen ohjaa Chris Whittaker.
Gutenberg! Musikaali! on häpeilemätön rakkaudentunnustus musikaaleille, teatterille ja ihmisille, jotka uskovat omaan suureen ideaansa – ehkä hieman enemmän kuin olisi tarpeen. Ensi-ilta pe 2.10.2026

DRACULA – KARMIVA KOMEDIA
– KUN KAUHUN IKONISTA TULEE SEKSISYMBOLI
Syksyn pimetessä Linnateatterin lavalle saapuu Dracula – karmiva komedia. Bram Stokerin legendaarinen vampyyri on yli sadan vuoden aikana ehtinyt muuttua hirviöstä populaarikulttuurin ikoniksi – ja yhdeksi sen sitkeimmistä seksisymboleista. Linnateatterin Dracula ottaa kaiken irti tästä ristiriidasta. Luvassa on kauhua, viettelyä, farssia ja fyysistä komediaa – sekä tietenkin verta.
Lavalle astuvat Emil Kihlström (Dracula), Pihla Maalismaa (Lucy), Elias Keränen (Jonathan Harker), Lari Halme ja Emmi Kangas. Esityksen ohjaa Chris Whittaker. Ensi-ilta pe 28.10.2026

TURUN LINNATEATTERI JA VERIPALVELU KANNUSTAVAT VERENLUOVUTUKSEEN DRACULAN HENGESSÄ
Linnateatteri tekee syksyllä yhteistyötä Suomen Punaisen Ristin Veripalvelun kanssa. Linnateatteri esittää Dracula-näytelmää 28.10. alkaen ja tuo esiin verenluovutuksen tärkeyttä mm. esityksen markkinoinnissa. Yhteistyön tavoitteena on kannustaa erityisesti uusia verenluovuttajia kokeilemaan verenluovutusta ja muistuttaa helposta, konkreettisesta tavasta auttaa muita.

Suomessa verenluovutus on edelleen liian harvan vastuulla, vaikka verivalmisteita tarvitaan potilaiden hoitoon joka päivä. Yksi verenluovutus voi auttaa jopa kolmea potilasta.
Draculan sanoin asia on yksinkertainen: pidetään Dracula nälkäisenä – luovuta verta! 🩸

On hienoa, että Linnateatteri otti meihin yhteyttä ja lähti mukaan muistuttamaan verenluovutuksen tärkeydestä hieman uudenlaisella tavalla. Veripalvelun toimipiste löytyy Turusta aivan Linnateatterin läheltä Yliopistonkadulta. Seuraa vain veripisaroita, niin löydät perille! Toivottavasti Dracula innostaa myös uusia luovuttajia mukaan auttamaan, sanoo aluepäällikkö Pekka Kukko Veripalvelusta.

Ajanvaraus verenluovutukseen:
https://www.veripalvelu.fi/ajanvaraus/

KONSERTTEJA, VIERAILUJA JA TAPAHTUMIA 
Linnateatterin syksyä täydentää monipuolinen konsertti- ja tapahtumatarjonta. Ohjelmistossa nähdään muun muassa Room Full of Hendrix – Jimi Hendrix Experience, Jukka Rasilan henkilökohtainen esitys sekä suositun Kurja juttu -true crime -podcastin live-esitys.
Perheille Linnateatteri tarjoaa tuttuun tapaan myös lastenteatteria, muun muassa Tatun ja Patun seurassa.

Lisätiedot

Jussi Vahvaselkä
taiteellinen johtaja
p 0400 20 425

Haastattelupyynnöt ja lehdistökuvat
marjo.tamminen@linnateatteri.fi

Linnateatterin tapahtumat, konsertit ja keikat Turussa 2026

Etsitkö tapahtumia, konsertteja, livekeikkoja Turussa?

Linnateatteri on Turun monipuolinen ja viihdyttävä tapahtuma-, keikka- ja konserttipaikka. Humalistonkadulla sijaitseva Linnateatteri tarjoaa yleisölle stand upia, komediaa, livekeikkoja, konsertteja, musikaaleja ja vierailuesityksiä ympäri vuoden.

Jos etsit tekemistä Turussa, hauskaa iltaa ystävien kanssa, konserttia, stand up -esitystä tai laadukasta komediaa, Linnateatterin ohjelmisto tarjoaa runsaasti vaihtoehtoja. Syksyn ja talven 2026 ohjelmistossa korostuvat erityisesti elävä musiikki, komedia, stand up ja koko illan viihde-elämykset.

Konsertit, tapahtumat ja livekeikat Linnateatterissa

Linnateatteri on vahvasti myös Turun konsertti- ja keikkapaikka. Ohjelmistossa nähdään useita musiikki-iltoja ja livekeikkoja:

Mariska – konsertti Turussa
Pe 4.9.
Mariskan konsertti tuo Linnateatteriin vahvan artisti-illan ja elävän musiikin tunnelman.

Köyhät ja Rumat
La 12.9. ja ke 4.11.
Teatteriammattilaisten huippukvartetti räväyttää lavalla energisen ja viihdyttävän kokonaisuuden.

Jimi Hendrix Experience
To 1.10.
Konsertti-keikka Turussa tuo lavalle rockin ja legendaarisen kitaramusiikin tunnelmaa.

Aninkaisten sävel
Ke 18.11.
Juhlavuoden konsertti juhlistaa 100 vuotta jazzia. Tämä ilta sopii erityisesti elävän musiikin, jazzin ja nostalgisen konserttitunnelman ystäville.

Ollin vieraana
Ti 24.11. ja ti 15.12.
Olli Ahvenlahden vieraana nähdään Sinikka Sokka ja Heikki Kinnunen. Luvassa on lämminhenkinen konsertti-ilta suomalaisen viihteen ja musiikin ystäville.

Joulun Hetki – Noora Louhimo
To 17.12.
Koko perheen joulukonsertti tuo Linnateatteriin joulun tunnelman, musiikin ja yhteisen elämyksen.

Nothing for Money
Pe 18.12.
Dire Straits- ja Mark Knopfler -musiikin ystäville suunnattu konsertti-ilta tuo Linnateatteriin tunnistettavia klassikoita ja vahvaa livekeikan tunnelmaa.

Komediaa, stand upia ja viihdettä Turussa

Linnateatteri tunnetaan myös naurusta. Ohjelmistossa on runsaasti komediaa, stand upia ja viihteellisiä esityksiä niillekin, jotka eivät koe itseään perinteiseksi teatteriyleisöksi.

Jukka Rasila – henkilökohtaista
Ke 16.9. ja la 19.12.
Jukka Rasilan stand up -ilta Linnateatterissa tuo lavalle yhden Suomen rakastetuimmista näyttelijöistä ja koomikoista.

Laura Haimila ja Ursula Herlin
To 17.9.
Pari juttuu -stand up -ilta tarjoaa tuoretta, oivaltavaa ja ajankohtaista komiikkaa Turussa.

Dracula
Ensi-ilta ke 28.10.2026
Karmivaa komediaa Turussa. Dracula tuo Linnateatteriin kauhua, huumoria ja näyttämöllistä irrottelua.

Suomen hauskimmat mamut
31.10.
Suomen ensimmäinen maahanmuuttajien stand up -klubi tuo lavalle koomikoita, kulttuurieroja, kielioppivirheitä ja naurua. Ilta sopii kaikille, jotka etsivät Turusta erilaista ja raikasta stand up -kokemusta.

Love Boat
To 19.11.
Komedia ystävyyden ja naurun merimatkasta. Love Boat tarjoaa hyvän mielen teatteri-illan Turussa.

Best of Saikkua, kiitos!
Ke 16.12.
Huippusuosittu Saikkua, kiitos! -trilogia kokoaa yhteen yleisön rakastamaa komediaa ja vauhdikasta näyttämöhuumoria.

Linnateatteri – Turun tapahtumatalo, keikkapaikka ja konserttipaikka

Linnateatteri ei ole vain teatteri. Se on Turun oma tapahtumatalo, jossa saman katon alta löytyy konsertteja, stand upia, komediaa, livekeikkoja, musikaaleja, vierailuesityksiä ja koko illan elämyksiä.

Linnateatteri sopii täydellisesti iltaan ystävien kanssa, työporukan virkistykseen, treffi-iltaan, pikkujouluihin tai kulttuurielämykseksi Turun keskustassa. Ohjelmisto tarjoaa vaihtoehtoja monenlaisille yleisöille: musiikin ystäville, komedian rakastajille, stand up -faneille, teatterikävijöille ja kaikille, jotka etsivät Turusta elävää viihdettä.

Kun haussa on tapahtuma Turussa, konsertti Turussa, stand up Turussa, komedia Turussa tai livekeikka Turussa, kannattaa katsoa ensin Linnateatterin ohjelmisto.

KESÄLAVA KUTSUU TURUSSA

–Turun viihdyttävimmät kesätorstait odottavat

Linnateatterin Kesälava 2026 kutsuu Ruissalon Telakalle

Kesä Turussa kuuluu merelle, naurulle ja elämyksille. Tänä kesänä yksi kaupungin puhutuimmista tapahtumapaikoista löytyy jälleen Ruissalosta, kun Linnateatterin Kesälava tuo Turun kesään stand upia, musiikkia, show’ta ja unohtumattomia iltoja aivan saariston sydämeen.

Paikkana toimii upea Ruissalon Telakka – yksi Turun kesän tunnelmallisimmista kohtaamispaikoista, jossa yhdistyvät meri, saaristo, ravintolat, kesäillat ja laadukas live-viihde.
Kun etsit tekemistä Turussa kesällä 2026, haluat viettää täydellisen kesäillan ystävien kanssa tai suunnittelet kesäreissua Turun saaristoon, Linnateatterin Kesälava tarjoaa viihdettä koko seurueelle!

Kesän torstait muuttuvat tapahtumiksi

Linnateatterin Kesälava tekee torstaista viikon kohokohdan. Jokainen ilta on erilainen, mutta tunnelma pysyy samana: rento, hauska ja täynnä kesän energiaa. Ruissalon Telakalla voit viettää koko illan helposti yhdessä paikassa. Täältä löytyvät Turun kesän viihde, ravintolat, palvelut ja ne parhaimmat ihmiset!
Linnateatterin kesälava on kokonainen kesäilta Turussa.

Aku Hirviniemi avaa kesän vauhdilla

Kesän käynnistää Aku Hirviniemi, jonka energiaa ei tarvitse suomalaisille yleisöille esitellä. Lavalla nähdään tuttuja hahmoja, hulvatonta improvisaatiota ja juuri sitä sekopäistä komediaa, jota suomalainen kesä kaipaa. Marja Tyrni, Harjakainen ja monet muut tutut suosikit takaavat, että Ruissalon Telakalla nauretaan kunnolla.

Jacke Björklund tuo kesäiltaan stand upin klassikot

Jacke Björklund tunnetaan stand up -illan varmasta tunnelmasta, terävästä havainnoinnista ja yleisönsä hurmaamisesta. Lisäpaikat ovat jo myynnissä! Kesäilta, aurinko, Ruissalon fiilis ja se kaikkein koviten naurava kaveri löytyy tänä ltana täältä.

Jukka Puotila – Suomen rakastetuin imitaattori

Jukka Puotila tuo Kesälavalle koko suomalaisen julkisuuden värikkyyden. Poliitikot, julkkikset ja ajankohtaiset ilmiöt heräävät henkiin sekunnin murto-osissa vaihtuvina hahmoina. Puotilan esityksissä yleisö unohtaa hetkittäin katsovansa yhtä näyttelijää – niin taitavasti hän liikkuu äänten, eleiden ja persoonien välillä.

Divet Show nostaa lämpötilan kattoon

Kesän näyttävin show-ilta on Divet Show. Lavalla nähdään höyheniä, hittejä, glamouria ja vauhdikkaita hahmonvaihtoja, kun Marko Vainio vie yleisön matkalle diivojen maailmaan. Kansainväliset tähdet, kotimaiset vihatut ja rakastetut klassikot tekevät Ruissalon Telakan alueesta Turun kuumimman keä-bilepaikan – älä missaa tätä!

Semmarit tuo Ruissaloon energiaa ja yhteislaulua

Seminaarinmäen mieslaulajat eli Semmarit tunnetaan siitä, ettei heidän esityksiään voi verrata mihinkään muuhun. Keikassa yhdistyvät rock-konsertti, mieskuoro, tanssishow ja suomalainen iltamaperinne.
Show tulee olemaan energinen ja yllätyksellinen. Täysi katsomo ja antaa mennä!

Saariluoma & Eirtovaara – stand upin konkarit samalla lavalla

Jaakko Saariluoma ja Mika Eirtovaara tarjoavat illan täynnä arjen havaintoja, improvisaatiota ja suomalaisen stand upin parhaimmistoa. Kesäilta kevenee varmasti, kun nämä pitkän linjan koomikot ottavat yleisön haltuun Ruissalon Telakalla.

Turku Roast 800 – Turku saa kuulla kunniansa

Illan isäntänä nähdään Antto Terras, joka pistää turkulaiset persoonat, ilmiöt ja stereotypiat hellästi mutta tehokkaasti grillaukseen. Roustattavat ovat turkulaisille tuttuja henkilöitä. Mukaan hiillostettavaksi ovat lupautuneet ainakin Janne Porkka ja Kalle Lamberg.

Miksi juuri Ruissalon Telakka?

Ruissalo on yksi Turun suurimmista kesävalteista. Saaristoluonto, meri-ilma ja historiallinen telakkamiljöö tekevät alueesta elämyksen jo ennen esityksen alkua.

Linnateatterin Kesälava yhdistää kesäterassit, live-viihteen ja parhaimmat palat Turun saaristoa. Monelle matkailijalle Ruissalon Telakka on kesän tärkeimpiä vierailukohteita Turussa – ja nyt siellä voi viettää kokonaisen tapahtumaillan Linnateatterin seurassa.

Kesän parhaat tapahtumat Turussa löytyvät Linnateatterin Kesälavalta

Jos etsit:

  • tekemistä Turussa kesällä
  • stand upia Turussa
  • live-musiikkia Ruissalossa
  • kesäteatteria ja tapahtumia Turussa
  • elämyksiä Turun saaristossa
  • tai täydellistä kesäiltaa ystävien kanssa

Linnateatterin Kesälavan torstait ovat juuri sinulle – tee torstai-suunnitelmat valmiiksi!

🎟️ Liput ja koko ohjelmisto:
Linnateatterin Kesälava 2026

Kesä. Meri. Ruissalo. Nauru. Ystävät. Turku.
Siinä onnistuneen Turun kesäillan tärkeimmät elementit.

Avioliitto on ikuista
– tour de farce suomalaisittain

Kun rakkaus on brändi – ja hotellihuone on väärä



Avioliitto on ikuista on hulvaton tour de farce, joka nostaa parisuhteen kulissit näyttämölle.
Tyypillisen farssin tapaan yhtäkään ovea ei jätetä paiskimatta lavalla.
Tarinassa menestyskirjailija kiertää maata puolisonsa kanssa mainostamassa parisuhdeopastaan.

Julkisuuskuva on kiillotettu: liitto on vahva, yhteinen matka inspiroiva ja rakkaus – no, ikuista.
Self-help -kirjailijan teokset käyvät kaupaksi kuin häätarjoilut elokuisena lauantaina.
Todellisuus on toinen.

Kiertueella mukana oleva puoliso ei ole matkassa romantiikan vuoksi, vaan varmistaakseen osuutensa kirjan tuotoista. Ja kun hotellissa tapahtuu tuplavaraus, samaan sviittiin majoittuu myös perhearvoja korostava poliitikko rakastajattarensa kanssa.
Tilannetta seuraa skandaaleja vainuava talk show -juontaja, joka haistaa uransa tilaisuuden.

Seuraa väärinkäsityksiä, ovien pauketta ja kiusallisia kohtaamisia. Tässä farssissa jokainen yrittää pelastaa kasvonsa, mutta ainoastaan harva onnistuu.

Ohjaaja MIKA NUOJUA
Kuka sopisikaan paremmin tämän farssin ohjaksiin kuin Mika Nuojua?
Kokenut teatterintekijä, jonka erityisalaa on komedian tekeminen, rytmitaju ja dynamiikka.
”Sisääntulot sekunnilleen, reaktiot kohdalleen ja tempo, joka ei saa hetkeksikään herpaantua”
paljastaa Nuojua suunnitelmiaan.
Hänen ohjauksessaan komedia rakentuu tilanteiden totuudesta. Katsoja nauraa, koska tunnistaa jotain itsestään: arjen kompromissit, pitkän liiton kipupisteet ja ne pienet salaisuudet, joita jokainen suhde kantaa.

LINDA WIKLUND
Linda Wiklund, turkulainen näyttelijä, on tehnyt vahvan uran niin teatterissa, televisiossa kuin elokuvassakin. Turun Kaupunginteatterin näyttämöllä hänet on nähty muun muassa Björkin ja Guðrúnin rooleissa. Hänet tunnetaan myös elokuvasta Häjyt, jonka myötä hänen nimensä tuli tutuksi laajalle yleisölle.
Freelancerina työskentelevä näyttelijä on tottunut paineeseen: aikataulut vaihtuvat, roolit elävät ja työ vie mennessään. Lisäksi hän on ollut mukana tv-ohjelmassa Putous, mikä osoittaa hänen taipuisuutensa myös viihteen ja nopean komiikan maailmassa. Kun yhdistetään teatterin kurinalaisuus, elokuvan tarkkuus ja television live-esitykset, niin tämän farssin vauhti ei todellakaan Lindaa pelota.

ANTTI TUOMAS HEIKKINEN
Antti Tuomas, tuttujen keskuudessa Antti, on tuttu useista tv-sarjoista ja elokuvista. Tuttu näyttelijä on tehnyt laaja-alaisen uran komedian ja viihteen parissa. Koominen kulma on ollut hänelle alusta asti luonteva tapa lähestyä rooleja: tarkka rytmitaju, tilanteen lukeminen ja hienovarainen itseironia ovat hänen vahvuuksiaan. Jyväskylästä kotoisin oleva Antti Tuomas toimi kolmen vuoden ajan tv-ohjelma Putouksen ohjaajana, mikä vahvisti hänen asemaansa koko kansan viihdyttäjänä.
Hänen läsnäolo on välitöntä ja kontakti yleisöön luontevaa ja hurmaavaa.


FARSSIN TEMPO KUIN KLUBIKOMEDIAA
Kun näyttämöllä paiskataan ovia ja selitykset menevät solmuun, oma elämä tuntuu hetken kevyemmältä. Tämä energinen ja nopearytminen ilta puhuttelee kaikkia teitä, jotka käytte Linnateatterissa stand up -illoissa ja keikoilla. Farssin tempo on lähes klubikomediaa: repliikit sinkoilevat, tilanteet kärjistyvät sekunneissa ja näyttelijöiden lavakarisma kantaa koko illan.
Suosittelemme tätä iltaa teille, jos pidätte live-tapahtumien energiasta ja tarkasta komiikan ajoituksesta.

Avioliitto on ikuista yhdistää kaksi maailmaa: stand upin rytmin ja perinteisen teatterifarssin rakenteen. Se tarjoaa naurua ja yhdessä koettua iloa – juuri sitä, mitä moni meistä kaipaa arjen keskelle.

Linnateatteri tuo ohjelmistoonsa vauhdikkaan komedian, joka täydentää kaupungin monipuolista kulttuuritarjontaa. Kun etsit Turku tapahtumat, teatteri Turku, keikat Turku tai elämyksellisen illan teatteriravintolassa – tämä farssi on varma valinta.

Ilta kahdestaan – Turun helpoin ja hauskin ilta kahdelle
Teatteri-ilta on kokonaisuus. Ehkä lasillinen ennen esitystä, pientä suolaista purtavaa esityksen aikana, odotuksen kutkutus aulassa, yhteinen nauru hämärässä katsomossa ja kotimatkalla jatkuva keskustelu siitä, kuka oli eniten oikeassa ja kuka eniten pulassa.
Farssi tarjoaa turvallisen tavan nauraa niillekin teemoille, joista arjessa joskus kiistellään.

Liput ovat nyt myynnissä ennakkohintaan. Varaa parhaimmat paikat yhteiseen iltaan!

KUN MUSIKAALIKOMEDIA KULKEE KAHDESSA KAUPUNGISSA

Näin yhteistuotanto toimii

Kaiken se kestää parisuhde ilman seksiä on kuin uima-allas ilman vettä on kolmen toimijan yhteistuotanto. Linnateatteri, Hämeenlinnan Teatteri ja Verkatehdas yhdistivät voimansa ja toteuttivat näytelmän, joka sai ensi-iltansa Turussa 13.2.2026. Hämeenlinnassa ensi-iltaa vietettiin 18.2.2026.

Yhteistuotanto tarkoittaa käytännössä sitä, että teatterit jakavat resursseja, osaamista ja taloudellista vastuuta. Vastineeksi se edellyttää täsmällistä suunnittelua, selkeitä sopimuksia ja jatkuvaa kommunikaatiota.

Linnateatterin tuottaja Teresia Harri vastasi aikatauluista, koordinoinnista, sisäisestä tiedotuksesta, tuotantopalavereista, työryhmän majoitusjärjestelyistä sekä hallinnollisista tehtävistä. Hän laati esityksen alustavat aikataulut alkuvuodesta 2025, hyväksytti ne näyttelijöille ja toimitti ehdotukset Hämeenlinnan teatteriin. Yhteisneuvottelujen jälkeen sovittiin lopulliset aikataulut kaikille osapuolille. Hämeenlinnan teatteri puolestaan suunnitteli syksyn 2025 promokuvaukset, Werkki-salin avajaiset sekä oman ensi-iltaviikkonsa tarkemmat aikataulut.

ALOITE TURUSTA
 – tavoite kiertävämmistä tuotannoista

Hämeenlinnan Teatterin johtaja Pauliina Saloniuksen mukaan aloite tuli Turusta. Linnateatterin taiteellinen johtaja Jussi Vahvaselkä oli kehitellyt musikaalin aihetta ohjaaja/käsikirjoittaja Petja Lähteen kanssa, ja samalla nousi esiin ajatus yhteistuotannosta. Ideasta oli helppo innostua, sillä aiempi yhteistyö tekijöiden kanssa oli ollut saumatonta ja antoisaa. ”Hämeenlinnassa etsittiin tuolloin sopivaa teosta uuteen esitystilaan Verkatehtaan puolelle, joten ehdotukseen tartuttiin nopeasti”, Salonius kertoo.

Linnateatterin toimitusjohtaja Markko Heinonen kertoo, että teatterissa on jo pidempään pyritty suunnittelemaan osa tuotannoista kiertokelpoisiksi. Tavoitteena on tehdä esityksiä, joiden toteutus ei ole tarpeettoman monimutkainen. Kun Jussi ja Petja pohtivat, kenen kanssa tämän voisi toteuttaa, Hämeenlinna nousi luontevaksi vaihtoehdoksi, Heinonen kuvaa.

Yhteistyö ei syntynyt vain taloudellisista syistä, vaan halusta rakentaa tuotanto, jolla on useampi näyttämö ja laajempi yleisöpohja.

PUVUSTUS JA MASKEERAUS
– identtinen ilme kahdessa kaupungissa
Musikaalikomedian visuaalinen maailma rakentuu lavastuksesta, puvustuksesta, kampauksista ja maskeerauksesta. Puvustussuunnittelija Taija-Leena Jokilehto on suunnitellut ja toteuttanut hahmojen asut tukemaan roolihahmojen luonnetta ja esityksen komediallista rytmiä. Koska esitys nähdään kahdella eri näyttämöllä, molemmissa kaupungeissa on omat, identtiset puvustokokonaisuutensa. Asuja ei kuljeteta Turun ja Hämeenlinnan välillä, vaan ne on valmistettu tai hankittu erikseen kumpaankin teatteriin. Tämä vähentää logistista riskiä ja varmistaa esitysten sujuvuuden rinnakkaisissa esityskausissa. Pukuhuolto vastaa siitä, että esiintymisvaatteet pysyvät kunnossa koko esityskauden ajan.

Peruukit tulevat teattereiden omista varastoista, ja niiden suunnittelusta on vastannut Minna Pilvinen. Lisäksi Pilvinen on suunnitellut näyttelijöiden maskit. Kampaukset on rakennettu keskenään identtisiksi, jotta katsojakokemus on molemmissa kaupungeissa yhdenmukainen. Musikaalikomedian lajityyppi sallii kuitenkin pieniä elävän teatterin vivahteita, esimerkiksi nopeassa vaihdossa hieman vinoon asettuva peruukki voi jopa vahvistaa huumoria.

LAVASTUS JA TARPEISTO
– kaksi näyttämöä, yksi kokonaisuus
Lavasteet valmistettiin Riihimäellä toimivassa Lavasteverstas Graniitissa. Kahden eri näyttämön mittasuhteet asettivat suunnittelulle erityisiä reunaehtoja, sillä Turun ja Hämeenlinnan näyttämöt eroavat koon ja teknisten ratkaisujen osalta, mikä vaikuttaa lavastuksen skaalaukseen, kulkureitteihin ja näyttelijöiden liikkumiseen.

Tarpeistosta on vastannut Nanna Mäkinen, joka on valmistanut tarpeiston molempiin kaupunkeihin. Kun Turussa esitykseen tarvittava kokonaisuus varmistui, Mäkinen ryhtyi toteuttamaan sitä myös Hämeenlinnaan. Hänen mukaansa Turussa on runsaasti nukke- ja tarpeisto-osaamista. Harjoituskaudella pidettiin yksityiskohtaista kirjaa lavalla käytettävästä tarpeistosta, niiden sijainneista ja vaihdoista. Yhteistuotannossa dokumentointi korostuu.

YHTEISTYÖ OSANA RAKENTEELLISTA MUUTOSTA
Heinosen ja Saloniuksen mukaan yhteistyötuotannot ovat yksi keskeinen suunta, johon teatterikenttä on siirtymässä ja joka vahvistuu tulevaisuudessa.

Yhteistuotannot ovat erityisesti pienten ja keskisuurten teattereiden tulevaisuutta. Isoin hyöty on kulujen jakautuminen, kun taloudellinen riski jakautuu. Samalla näyttelijät pääsevät näyttelemään enemmän, kun esitykselle saadaan useampi näyttämö”, Heinonen toteaa.

Toimijoiden välinen yhteistyö myös avaa tekijöille erilaisia työskentelytapoja sekä luo laajempia verkostoja ja työllistymismahdollisuuksia”, Salonius lisää. Salonius muistuttaa kuitenkin, ettei yhteistyö ole automaattinen ratkaisu. ”Se edellyttää luottamusta, selkeitä rakenteita, yhteistä tahtotilaa ja aikaa. Parhaimmillaan se tarjoaa kestävän ja pitkäjänteisen toimintamallin, joka tukee sekä taiteellista laatua että taloudellista realismia, ja vastaa muuttuvan kulttuurikentän tarpeisiin ilman että teatterin identiteetti tai paikallinen merkitys katoaa”.

Linnateatterissa yhteistyömallista on tulossa vakiintunut käytäntö. Kuluvana vuonna on toteutumassa toinenkin yhteistuotanto, ja uusia on suunnitteilla. Malli vastaa alan taloudellisiin ja rakenteellisiin haasteisiin jakamalla resursseja, osaamista ja yleisöjä.

Yhteistuotanto näyttäytyy tässä mallina, jossa taiteellinen kunnianhimo ja taloudellinen realismi eivät ole toistensa vastakohtia, vaan toisiaan tukevia tekijöitä. Työryhmässä ovat olleet mukana valo- ja äänisuunnittelija, tekniikka, tekninen tuottajat, koreografi, markkinointi- ja myyntiosastot sekä pukija ja maskeeraaja.
Teattereiden moniammatillisella yhteistyöllä varmistamme, että Kaiken se kestää -musikaalikomedian visuaalinen ja tekninen ilme toimii saumattomasti molemmissa kaupungeissa.

Kirjoittanut Noora Eskelin

kaiken se kestää

Laulava kvartetti lavalla!

ENSI-ILTAAN ON ENÄÄ HETKI.
Meillä täällä Linnateatterissa viimeistellään valoja, sovitetaan viimeisiä musiikillisia yksityiskohtia ja hiotaan rytmiä kohdalleen.

AIHE JOKA KOSKETTAA MONIA
Parisuhde ilman seksiä on kuin uima-allas ilman vettä – vertaus on kärjekäs, mutta tunnistettava. Silti aiheesta on tehty näyttämölle vain vähän teoksia.

Tällä ja ensi viikolla ensi-iltaansa juhliva KAIKEN SE KESTÄÄ -musikaalikomedia tarttuu parisuhteen kipupisteeseen, joka koskettaa monia mutta jää usein kulissien taakse.
Mitä tapahtuu, kun halut eivät kohtaa? Voiko rakkaus kantaa, jos läheisyys on epätasapainossa?
Ja miten puhua omista tarpeistaan ilman että toisen rajat rikkoutuvat?
Mitä tapahtuu, kun läheisyys ei olekaan itsestäänselvyys.?

Teoksen on käsikirjoittanut ja ohjannut Petja Lähde. Musiikin ovat säveltäneet yhdessä Lähde ja Linnateatterin taiteellisen johtajan Jussi Vahvaselän kanssa. Rooleissa Kaisa ja Heikki Hela, Maija Lang ja Severi Saarinen.

KANTA-ESITYKSEN SYNTY
Ohjaaja Petja Lähde kertoo työskentelytapansa perustuvan jatkuvaan kehittämiseen.
Ensimmäinen käsikirjoitus valmistui viime keväänä. Teksti muuttui siitä aika paljon syksyn aikana. Yksikään kantaesitys ei mene muuttumattomana lavalle asti, jos siitä haluaa saada kaiken irti.”

Ajatus yhteisestä musikaalista syntyi jo kolme vuotta sitten Linnateatterilla käydyissä keskusteluissa.
Nyt idea on kasvanut täysiveriseksi komediamusikaaliksi, jossa vakava teema ja huumori kulkevat rinnakkain.






VAHVA KVARTETTI JA KUNNIANHIMOINEN MUSIIKKI
Hulvaton laulava kvartetti: Kaisa Hela, Heikki Hela, Maija Lang ja Severi Saarinen ovat nappivalinta tähän musikaalikomediaan! Kokonaisuudessa musiikki ei ole sivuroolissa – päinvastoin.
Musiikki yhdistää ja kuljettaa tarinaa yhtä lailla kuin dialogi. Komediallinen pinta kätkee alleen tunnistettavia kysymyksiä halusta, torjutuksi tulemisesta, rajoista ja läheisyyden merkityksestä.

Teoksessa on kunnianhimoisesti tehtyä musiikkia, jota on todenteolla saanut harjoitella

ENSI-ILLAT TURUSSA JA HÄMEENLINNASSA

Linnateatterissa perjantaina 13.2. klo 18.30
Hämeenlinnassa keskiviikkona 18.2. uudessa Werk-tapahtumatilassa.

Esityskausi: 13.2.–25.4.2026
Näytökset vuorottelevat Turun ja Hämeenlinnan välillä.

LINNATEaTTERIN KEVÄT

Kulttuuria, komediaa ja elämyksiä

Kevät on saapunut Linnateatteriin, ja sen ohjelmisto on jälleen uskomattoman monipuolinen, ja siitä riittää kaikille. Ohjelmisto on täyttynyt musiikista stand upiin eli jokaiselle kulttuurin ystävälle löytyy jotakin.

Kevään kohokohta on Linnateatterin oma kantaesitys Kaiken se kestää, joka saa ensi-iltansa 13. helmikuuta. Kyseessä on komediamusikaali, joka vie sinut parisuhteen syvimpään ytimeen – sinne, missä rakkaus, intohimo ja epävarmuus kohtaavat. Lavalla nähdään Kaisa Hela, Heikki Hela, Maija Lang ja Severi Saarinen, ja esitys tarjoaa sekä naurua että tunnereaktioita aikuisyleisölle.

Kevään toinen suuri esitys on Pokka pitää -tv-sarjaan perustuva komedia, joka on täyttänyt Tampereen Komediateatterin katsomon ennätykselliseen tahtiin. Nyt tämä menestys saapuu Turkuun viihdyttämään yleisöä – takuulla nauruhermoja kutkuttavasti.

Myös lapsille on tarjolla oma kevään kantaesityksensä: Tatun ja Patun Outo uninäytelmä nähdään Kotilavalla Linnateatterissa tiistaina 3. maaliskuuta klo 18. Tämä värikäs ja seikkailullinen esitys vie nuoret katsojat Tatun ja Patun maailmaan, jossa uni ja todellisuus sekoittuvat hauskalla ja opettavaisella tavalla.

Teatterin ravintolapalvelut takaavat, ettei nälkä ja jano pääse yllättämään esityksen lomassa. Tilaa tarjoilut valmiiksi pöytääsi lipun oston yhteydessä tai nappaa aulabaarista pikku naposteltavat teatterisaaliin mukaasi – tule siis ajoissa! Viihde tekee hyvää, ja niin myös tekevät meidän tarjoilumme.

Linnateatterin kesälava Ruissalon telakalla on jo suunnitteilla. Kesäksi on kehitetty uusi konsepti, Telakan torstait, jossa lavalle nousevat Suomen tunnetut viihdyttäjät. Telakan ohjelma julkaistaan myöhemmin keväällä – pysy siis kuulolla ja varmista paikkasi kesän viihteeseen.

Seuraa meitä somessa – meillä saa nauraa myös verkossa! Näin kuulet ensimmäisenä kaikista uutuuksista ja tapahtumista:

·        Facebook: Linnateatteri
·        Instagram: @linnateatteri
·        TikTok: linnateatteri_turku
·        YouTube: @Tiedotus Linnateatteri

Kevät Linnateatterissa on täynnä naurua, tunteita ja unohtumattomia hetkiä. Tervetuloa mukaan kokemaan komedian koti!

#meilläsaanauraa #komediankoti #liputilonpitoon #kulttuurinnälkäänjajanoon