Säihkyvä show, ympäristöystävälliset lavasteet

Encore Cabaret on Turussa – oikeastaan koko Suomessa – ennennäkemätön show, jota on hehkutettu mediassa jo kauan ennen perjantaina 24.10. pidettävää ensi-iltaa. Varmasti joku ajattelee, että kaikki show’hun liittyvä on pelkkää glitteriä, kertakäyttökamaa. Että ensiksi pidetään älytön show, ja sitten kaikki tungetaan vaan muovijätteeseen. Kulutusjuhlat vailla vertaa!

No ei suinkaan näin! Pikemminkin päinvastoin.

Mika Haarasen suunnittelemia Encore Cabaret’n lavasteita tehtäessä avainasemassa ovat hiilijalanjälki ja kestävä ajattelu, kertoo Linnateatterin tekninen tuottaja Kristian Uusitalo.

– Olemme miettineet yhdessä Mikan kanssa Cabaret’n lavasteet niin, että runkoja voi käyttää yhä uudelleen tulevissa produktioissamme. Olemme löytäneet modulaarisen elementtirakenteen, jota toivon mukaan voimme hyödyntää aina tulevaisuudessa, Uusitalo tähdentää.

Lavasteen palaset ovat kuin legopalikoita: niitä voi yhdistellä toisiinsa loputtomin eri yhdistelmin. Sitä tarkoittaa modulaarinen, muokattava elementtirakenne.

Kestävään rakenteeseen kuuluu niin puu- kuin metalliosia. Osien päälle ja yhteyteen tulee vaihtuvia palasia, jotka ovat sidoksissa yksittäisten produktioiden tarpeisiin. Encoren tapauksessa esimerkiksi puuosien päälle levitetään kultaisella glitterillä värjättyä messumattoa.

Lienee sanomattakin selvää, etteivät pelkät ekolavasteet takaa pientä hiilijalanjälkeä. Mahdollisimman pientä hiilijalanjälkeä kohti harpotaan Linnateatterissa muillakin konsteilla. Niistä merkittävämpiä lienee se, että teatterin pääsylippu on samalla niin sanottu Föli-lippu, joka oikeuttaa ilmaisen joukkoliikennelipun Föli-alueella kolme tuntia ennen näytöstä ja kolme tuntia sen jälkeen.

Jotta hiilijalanjäljestä tulisi mahdollisimman pieni, on kuitenkin otettava pieniäkin, mutta sitäkin merkittävämpiä askeleita. Yksi konkreettinen esimerkki niistä on lavasteet.

– Encore Cabaret’n voi ajatella koeponnistuksena tuottaa teatteriesitys mahdollisimman ympäristöeettisesti kestävällä tavalla, Uusitalo tiivistää.