ke 13.12.2023
to 14.12.2023
Peruslippu: 40 €
Eläkeläinen: 38 €
Opiskelija / Työtön: 38 €
n. 2h 15 min, sisältäen väliajan
Charlie ja Jake, Martti Suosalo ja Mika Nuojua, kulkevat Kiviä taskussa -näytelmässä läpi monen miehen elämän. Pentti Kotkaniemen ohjauksessa ihmiskohtaloihin ja kokemuksiin limittyy myös Irlannin historia. Kiviä taskussa on ilmiö Suomen teatterikentällä – sitä on esitetty loppuunmyytynä jo vuodesta 2002.
Ohjaaja kehuu näytelmän ideaa: ”Ihmettelen sitä, että vasta nyt joku nykykirjailija on käyttänyt keskiajalta tunnettua mysteerio buffo -menetelmää, eli näyttelijä siirtyy toiseen rooliin vain rytmiä ja painotusta vaihtamalla.” Tähän hatunvaihtotekniikkaan yltävät nimenomaan Suosalo ja Nuojua. He tekevät yhteensä 15 roolia. ”Vaihdot ovat salamannopeita ja roolihahmojen skaala ulottuu hemaisevasta amerikkalaiskaunottaresta 75-vuotiaaseen maalaisukkeliin”, Kotkaniemi kertoo.
Tarina ei ole silti mikään kahden miehen vitsi-ilta. ”Ei, Kiviä taskussa on traaginen komedia ja haastava kahden miehen näytelmä”,Mika Nuojua sanoo. Tarina alkaa siitä, kun 35-vuotiaat luuserit Charlie ja Jake menevät avustajiksi amerikkalaisen elokuvan kuvauksiin ja joutuvatkin tekemään aivan muuta kuin ennakkoon aavistavat.
Ohjaaja Kotkaniemi sanoo, että näytelmä on tyypillistä näyttelijöiden teatteria. ”Siksi molempien herrojen pitää olla virtuooseja. Onneksi he ovat, ja se on ohjaajan lottovoitto.”
Liput: 40/ 38€
....
Liput voit varata nettisivuillamme tai halutessasi myös myyntipalvelustamme.
Ryhmävaraukset (yli 20 henkilöä), ja pyörätuolipaikat vain Linnateatterin myyntipalvelusta.
....
ESITYKSEEN SAAPUESSA:
Sisäänkäyntimme on os. Humalistonkatu 7, Turku. Avaamme ovet 1.5 tuntia ennen esitystä, poikkeuksena lastenesitykset ja pienestradi Tampuurin esitykset, jolloin avaamme ovet tuntia ennen esitystä.
Heti sisäänkäynnin yhteydessä sijaitsee narikkamme. Lippuun sisältyy narikkamaksu. Päällysvaatteet ja isot laukut tulee jättää narikkaan.
Katsomomme on numeroimaton, saavuthan siis ajoissa, jotta ehdit tutustua palveluihimme ja asettua rauhassa. Varatut paikat (ruokailijoille) on merkitty katetuin paikoin ja nimilapuin. (Ruokailu ainoastaan ennakkotilauksesta, valikoituihin näytöksiin.) Huomioithan, että baari sulkeutuu ja tarjoilu päättyy 5 min ennen esityksen alkua.
Pssst... "Ajoissa saapuminen" tarkoittaa meidän Linnateatterilaisten mielestä 60-45 minuuttia ennen esityksen alkua. Viimeinen puolituntinen ennen esityksen alkua on ruuhkainen sekä sisäänkäynnillä että baarin palveluissa.
Tervetuloa
KIVIÄ TASKUSSA
13.12.2023 19:00
LIPUT VÄHISSÄ, OSTA
KIVIÄ TASKUSSA
14.12.2023 19:00
LIPUT VÄHISSÄ, OSTA