Kesäteatteria kahdella paikkakunnalla

Linnateatteri tuo laadukasta kesäviihdettä Turkuun ja Äänekoskelle

Poikkeuksellinen kevät on tarjonnut meille linnateatterilaisille mahdollisuuden, jota ei voinut kuvitellakaan vielä alkuvuodesta. Teimme raskaan päätöksen siirtää ”Mieletön telakan historia”-esityksen vuoteen 2021, koska esitysten aloittaminen kesäkuun alussa näytti keväällä varsin epävarmalta.

Onneksi tilanne on asteittain parantunut ja kansa kaipaa viihdettä. Koemme velvollisuudeksemme yleisöä ja myös mittavaa freelancer-esiintyjäverkostoamme kohtaan aloittaa teatteritoiminta jälleen. Haluamme tarjota ihmisille teatterielämyksiä kesällä peräti neljällä eri rintamalla – turvallisuutta unohtamatta. Noudatamme viranomaisten suosituksia ja ohjeistuksia tarkasti.

Kesäteatteria kahdella paikkakunnalla

Jatkamme heinäkuun alusta lähtien hyvää yhteistyötämme Turussa Ruissalon Tapahtumatelakan kanssa. Uutena kumppanina mukaan tuomme Kievarin Kesäteatterin Äänekoskella.

Otimme mielellämme vastaan haasteen toteuttaa Turkuun ja Äänekoskelle laadukasta kesäviihdettä. Tuomme molemmille paikkakunnille omista tuotannoistamme ne parhaat eli Linnateatteri All Starsin. Näytelmiä on 4 kappaletta: Appivanhempien ABC (Jukka Rasila ja Mika Räinä), Kahden kauppa (Merja Larivaara ja Kari-Pekka Toivonen) ja Piru Naiseksi (Jaana Saarinen ja Jukka Rasila), jotka kaikki ovat hulvattomia komedioita. Lapsille tarjoamme Tatu ja Patu, syömään! -näytelmän (Kalle Tulander ja Jaakko Loukkola). Tämän lisäksi meitä naurattavat Stand Upin mestarit Mika Eirtovaara, Andre Wickström, Jacke Björklund, Ali Jahangiri, Heikki Vilja, Paul Westlake ja Ursula Herlin.

Kotiroihan yhden miehen kesäteatteri koteihin

Linnateatterin Parhaat -esitystä tähdittää Valtteri Roiha, jonka tukka on melkein yhtä pitkä kuin Linnateatterin historia. Tämä yhden miehen vallaton show tarjoilee kaiken sen, mitä kunnon kesäteatteriesityksen kuuluukin – hullunkurisia hahmoja, joukkokohtaus, yllätyksiä, musiikkia ja tietenkin paljon naurua. Linnateatterin Parhaat sisältää hauskoja sattumuksia ja mieleenpainuvimpia kohtauksia vuosien varrelta ja tietenkin myös paljon uutta. Tämän esityksen voi tilata vaikka omalle takapihalle tai firman kesäjuhliin. Yleisörajoitus on maksimissaan 16 henkeä / esitys.

Drive-in liveshowt kesäkuussa Turun Messukeskuksessa

Tuotamme myös ohjelmasisältöä Turun Messukeskuksessa kesäkuun jokaisena keskiviikkona järjestettäviin drive-in liveshow-tapahtumiin. Keskiviikkona 3.6. on luvassa Mika Eirtovaaran ja Zaanin Stand upia. 10.6. yhteislaulua Maria Lundin johdolla ja 24.6. kesäkuu huipentuu Linnateatterin ja Turun kaupunginteatterin näyttelijöiden väliseen improbattleen. Mukana taistossa Valtteri Roiha, Karoliina Blom, Katariina Lantto ja Miiko Toiviainen. Seremoniamestarina häärii Mikko Leskelä.

Meille saa nauraa!

Kesäteatteriterveisin,

Mikko Granström, Toimitusjohtaja & Jussi Vahvaselkä, Taiteellinen johtaja