Maija Palonheimo jättää paikkansa Linnateatteri yhdistys ry:n hallituksen puheenjohtajana. Hallituksen uusi puheenjohtaja on Satu Alanen.
Palonheimo (kuvassa vasemmalla) jättää paikkansa haikein, mutta hyvillä mielin. Hän toimi miltei 20 vuotta Linnateatterin hallituksessa, joista 5 vuotta puheenjohtajana. Lisäksi Palonheimo toimi Linnateatterin toimitusjohtajana miltei viisi vuotta.
Vuosia Linnateatterissa Palonheimo kuvailee erilaisiksi ja tapahtumarikkaiksi. Hän kuitenkin jättää Linnateatterin omien sanojensa mukaan hyviin ja osaaviin käsiin.
— Linnateatteri on nyt voimissaan ja asiat hienossa kunnossa sekä osaavissa käsissä. Tästä olen helpottunut. Onhan se vaikeaa jättää taakseen jotakin, mitä rakastaa, mutta joistakin asioista pitää osata myös luopua, Palonheimo toteaa.
Uudeksi puheenjohtajaksi Satu Alanen
Linnateatteri yhdistys ry:n hallituksen valitsi uudeksi puheenjohtajaksi pääsihteeri ja varatuomari Satu Alasen.
Alanen on ollut Linnateatterin hallituksen jäsen vuodesta 2020. Hän on toiminut Läntisen tanssin aluekeskuksen hallituksen puheenjohtajana ja Kiinteistö Oy Turun Monitoimihallin puheenjohtajana.
Alaselle Palonheimo toivottaa menestystä tehtävässä.
— Linnateatterin hallituksen puheenjohtajan on tärkeä kokea paloa ja innostusta teatteria ja kulttuuria kohtaan. Tehtävässä menestyminen edellyttää sitä, että elää ja hengittää Linnateatteria. Uskon, että Alanen menestyy tehtävässään loistavasti, Palonheimo kannustaa seuraajaansa.
Alanen odottaa tulevia vuosia innolla.
— Linnateatteri kulkee omia polkujaan ja tekee taattua hyvää showta. Teatteri on ammattilaisten käsissä ja nykyinen hallitus täydentää loistavasti toisiaan. Maijan jälkeen on helppo aloittaa uudessa tehtävässä, joskin täytettävät saappaat ovat suuret. Toivon, että Linnateatteri edelleen keskittyy omaan tekemiseensä omalla tyylillään, Alanen summaa.